Vkot 17-20/2017: kesää, ja eristeitä, kohti mennään

Mies meni takaisin töihin ja aktiivinen remppa-aika painottuu taas tavalliseen tapaan viikonloppuihin. Vappukin meni (jolloin satoi lunta) menojaan, joten kohtahan on jo juhannuskin (jolloin kanssa varmaan sataa sitä lunta).

Viikko 17: Mies tuli tiistaina aiemmin kotiin ja sai ”vähän” siivottua tuota meidän tulevaa makkaria. Goodbye laudanpenteleet!

Viikonloppuna mies jatkoi samoja hommia kuin mihin viime viikolla jäi eli paperointia. Vuorossa oli meidän tuleva makkari. Jotkut kohdat olivat vähän vaikeampia paperoitavia kuin toiset, ainakin jos halusi paperin tiiviiksi… Bitumimassalla tiivistetys sujuu 😀

IMG_2412

Teki se myös kylppärin vaneroinnin valmiiksi.

Lauantaina mies alkoi sovittamaan ostamaamme ovea sivuoveksi. Ei toiminut. Eivät olleet oikeat karmit. Voihan hitander. Nyt mietitään mitäs tehdään: modataanko karmeja vai ostetaanko uusi ovi. Kahtellaan. Aukkoa modatessaan mies löysi vain kaksi ampparipesää ikkunakarmin yläpuolelta. Yyyyyh…

Eipä ollut paljoa eristettä ikkunan päällä, kuten kuvasta näkyy. Ei siis mikään ihme, että ikkunasta tuntui vetävän…

Minä taas keskitin huomioni sisustamiseen ja siivoamiseen. Sosustukseen saatiin vähän disainia Deer-kirjahyllyn muodossa. Ai että se on hieno! Sopii mielestäni kuin nenä päähän. Nyt vaan pitäisi löytää jotain sinne laitettavaa…

IMG_2409

Viikolla vähän siivoilin porrashuonetta, jotta sinne mahtuisi lisää kamaa 😀

Viikko 18: Maanantaina, vappupäivänä, siivottiin kuraeteistä ja tehtiin vähän kompostia (naapurin taloa myydään, ei ole kiva että viereinen talo kuin kaatopaikka). Lopuksi siivoiltiin pihaa noin yleisesti ja mies vaneroi sivuoven ilma-aukot. Ihan vihoviimeisenä mies teki pari sähköputkivetoa jo makkariin. Kuvasaldoa tästä kaikesta olkaatten hyvä:

Viikko 19: Tämän viikon teemana oli, ylläripylläri, piha ja sähköt. Taas. Mutta niissä edettiin silleesti ihan kivasti, että viikon lopussa sähkövedoissa oli vain pari vetämäti. Pihalla kaikki nyt on ihan levällään, mutta näin tulee olemaan varmaan aika pitkään. Sain kuitenkin jotain tehtyä… Ekaksi kuvia sähkövedoista. Vaikka tila on paljon pienempi kuin eka puoli, on putkien määrä silti aikamoinen. Ihan vaan kodinhoitohuoneen ja kylppärin takia. Woman needs her electricity, you know.

Tämän kaiken lisäksi mies sai vielä ekat huokolevytkin laitettua seinälle. Ihan huisia, oikeasti!!

IMG-20170507-WA0000

Minä aloin tekemään ensinnäkin kompostin naamioimista. Saatiin hyvää käyttöä vessan lattiasta revityille raudoitusverkoille. Nyt vaan krassia maahan ja avot, ei enää niin pahan näköinen piha 😀 Toiseksi aloitin tekemään sokkelinvierustaa. Koska kasvusto on hyvä pitää poissa sokkelin vierestä, laitan maahan maanrakennuskankaan ja sen päälle soraa. Ympärille tulee vanhoja tiiliä. Tuossa kuvassa tiilet ovat sivuillaan, mutta päätimme laittaa ne selälleen (jottei soraa mene 10 senttiä, loppuisi kesken).

Laitoin viestiä tällä viikolla eristepuhaltajille ja sovittiin puhalluspäiväksi 24.5. Se on ihan kohta :O Mutta nyt on sitten duedate kaikille sitä ennen tehtäville hommille. Pitää saada tehtyä, oli mikä oli. No pressure, man… Eihän tämä muhun vaikuta muuten kuin että Mies taitaa viettää enemmän talon toisella puolella.

Viikko 20: Maanantaina laitoin tarjouspyyntöäviestiä neljälle eri urakoitsijalle, koskien kph:n ja khh:n vesieristystä ja laatoitusta. Tiistaihin mennessä kolme oli vastannut. Eka tuli käymään jo maanantai-iltana. Tiistaina tuli toinen ja kolmas viikonloppuna. Me haluttaisiin, että homma olisi valmis kesäkuun loppuun mennessä, se karsii ehkä hieman tekijöitä.

Mä olin maanantaina kaverilla käymässä, en siis tehnyt mitään pihalla tai muuallakaan. Tiistaina tein sivupihan puoleisen sokkelitsynsteemin loppuun. Siitä tuli mun mielestä aikas hyvä! (Hitsi mun kännykameralla näyttää tulevan ihan kakkalaatusia kuvia. Ottajassahan ei ole mitn vikaa…)

Laitoin myös krassin siemenet itämään idätysruukkuihin. Vanhan kansan mukaan ne saa laittaa maahan 10.6. Tällä mennään.

Keskiviikkona en tehnyt mitään. Ilma oli ihan kökkö. Torstaina tein eteiseen kenkähyllyn, josta tuli ihan pienteleen hyvä (vaikka itse sanonkin):

IMG-20170518-WA0004

Onhan se vähän kulunut idea (harkko ja lattialaudat), mutta sai ainakin sen pituisen ja korkuisen kuin mitä halusi!!

Torstaina ei tapahtunut mittään, koska mies oli myöhään töissä.

Perjantaina mies oli lomalla ja teki viimeisiä sähkövetoja sekä jatkoi seinien levytyksen parissa. Lauantaina minä leikkelin levyjä ja mies pisti niitä seinään. Sunnuntai oli tämän toisintoa. Nyt on enää siivoamista ennen ensi keskiviikon eristeiden puhaltamista. Success!! Alla kuvasaldoa viikonlopusta sekä huoneista. Huomatkaa ihana höyläpenkki, kyllähän sellainen jokaisella pitää olla!

Nyt vaan mies siivoaa ennen keskiviikkoa, sitten alkaakin armoton tamppaus 🙂 Sunnuntaina kävi viimeinen tarjouksen tekijä kattomassa kph:n ja khh:n. Tarjouksia odotellessa. Ei yhtään tiedä missä euromäärissä liikutaan, vähän jännittää…

Nonniin, ei kun lopetellaan tämä postaus tähän. Palataan taas pian!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s